Mutta...
Joskus toteutuneetkin unelmat putoavat maahan ja särkyvät. Joskus silloin särkyy samalla myös ihminen joka luuli elävänsä unelmaansa. Kunnes sitä ei enää ollut olemassakaan.
Kesäkuu vaihtui heinäkuuksi. Viikot kuluivat, muistot palasivat. Kipeät muistot siitä mitä ei enää ollut. Rukoilin.
Lopulta se oli mennyt. Loputtomalta tuntuva kiintymys toiseen ihmiseen, hajoaminen tunteittensa alle. Yhä uudestaan. Se oli mennyt. Hetki hetkeltä tajusin sen selvemmin. Se oli mennyt! Rukoilin taas, kiitosta Herralle! Olin onnellinen.
Ja olen yhä. Kukat kukkivat, ilma tuoksuu kesälle, sudenkorennot lentelevät polulla. Pieni muurahainenkin eksynyt taloon sisään. Näin öisinkään ei tule kylmä. Syksyllä alkaa uusi innolla odottamani vaihe elämässäni, nyt minulla on lähelläni rakas paikka ja rakkaita ihmisiä. Aikaa olla olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti